tiistaina, lokakuuta 31, 2006

apurahaa odotellaan taas...

Tänään lokakuun viimeisenä päivänä perinteisesti umpeutuivat apurahojen hakuajat Suomen kulttuurirahastoon ja Taiteen keskustoimikunnalle; Vadelma lähetti hakemukset molempiin instansseihin.

Taiteen keskustoimikunnalta haettiin rahaa tulevan muutomme kustannuksiin, uusien tilojen rakentamiseen ja varusteluun, yhteensä 10000€. Summa ei sisällä tilojen vuokria, vaan rakennustarvikekuluja, työkuluja, rakennuslupamaksut, ilmastointikulut, sähkötyöt ja muut tarvikekulut.

SKR:sta sen sijaan haettiin rahaa Vadelman digitv-tuotannon käynnistämiskuluihin 5550€, mikä summa pitää sisällään Sony HC3 hdv-kameran, MacBook Pro 17" -läppärin ja Final Cut Studio -softan (jossa Final Cut -videoeditin lisäksi myös mm.äänenkäsittely- ja dvd-softat) sekä dv-kasetteja ja dvd-levyjä. Otteita hakemuksen liitteenä lähetetystä työsuunnitelmasta voi lukea PJ:n päiväkirjasta. Koko työsuunnitelma on luettavissa Vadelman ilmoitustaululla.

Päätöksiä apurahoista odotellaan ensi vuoden puolella.

torstaina, lokakuuta 26, 2006

hiillos

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Terveisia Senegalista

Sattuneista syista tama tulee vasta nyt:
Kyberissa kaynti on hankalaa:
18.10 2006
Kaksi yötä Senegalissa, Grand Baon rannalla on takana.
Kännykkäni kello näyttää 08:56 Suomen aikaa,
täällä kello on 3 tuntia vähemmän.
Makaan hyttysverkkoni alla.
Suomi t-paita ja kotoa tuodut lakanat ovat kuin
aavistus jostain nihkeästä ihollani. Ne haisevat
ihmiselle. Kankaan liikehdintä on laiskempaa kuin
Suomen kuivassa ilmassa. Jos t-paita jää koholle
ryppyyn, se pysähtyy hetkeksi ylös, kunnes se
teatraalisen hitaasti ja muka sattumalta
palautuu about siihen asentoon, johon maan
vetovoima viitsii vetää sen.

Ihmisten kehokieli täällä on samanlaista.
Ryhti on hyvä, kädet ja jalat roikkuvat.
Eleet ovat kuninkaallisen välinpitämättömiä.
Ei tarrauduta mihinkään. Angstia ei näy.
Olenko ainut, jonka sydän herää yöllä
omaan pelkoonsa?

Olen täällä kuvaamassa dokumenttia
Antonia Ringbomista.
Hän on suomenruotsalainen animaattori,
joka on pystyttänyt paikallisten ystäviensä
kanssa kulttuuriyhdistyksen keskellä
slummialuetta Dakarin esikaupungissa
Thiaroyessa. Yhdistys opettaa nuorille
animaatioiden ja elokuvien tekemistä.
Äskettäin yksi heidän fiktioelokuvistaan
voitti pääpalkinnon Dakarin
elokuvafestareilla. "Saly" kertoo nuoresta
naisesta, joka joutuu naimisiin vasten
tahtoaan. Elokuva on ryhmätyö, mutta
päävastuu ohjauksesta oli eräällä tytöllä,
joka opiskelee keskuksessa.

Naisten oikeuksista ja koulutuksesta
sietääkin paasata. Tuntuu todella hyvältä,
että täkäläiset naiset näkevät, että minä
nainen tulen tänne kuvaamaan televisiolle
dokumenttia toisesta naisesta, joka opettaa
heille elokuvantekoa.

Yleensähän asetelma täällä, kun touhutaan
jotain Tärkeää Projektia on, että
mahtipontiset miehet pitävät juhlavan
ympäripyöreitä puheita. Ja naiset ovat
katse maassa.


20:58 Suomen aikaa.
Tänään kävimme kulttuurikeskuksessa.
Olen nähnyt kurjuutta ja rappiota ennen,
mutta en tällaista. Thiaroyessa oli
tulva vuosi sitten, ja kadut ja osittain
asuntojen lattiatkin ovat slummissa vieläkin
vihreän, limaisen, haisevan veden peitossa.
Ihmiset liikkuvat kaduilla astellen kiveltä
toiselle. Joihinkin kadunristeyksiin on
rakennettu padot sementtisäkeistä.
Autolla kun ajaa leveämpiä katuja pitkin,
vesi roiskuu ja nousee sivuille kuin kyseessä
olisi moottorivene.
Kävin yhdessä asunnossa, jossa sängyt oli
korotettu tiiliskivillä veden yläpuolelle.

Jätehuoltoa ei ole, joten kärpäsiä täynnä
olevat roskavuoret mätänevät talojen
ulkoseiniä vasten.

Kaikki on rähjäistä roskaa ja käyttökelvotonta.
Autot ovat kuin Miina Äkkijyrkän (/Lina Långin)
veistoksia sadan vuoden ruosteen lisäbonuksella.
Kun materia on näin rumaa ja vastenmielistä
sitä on helpompi mieltää turhaksi, harhaksi
jne.
Kiiltävän ihanan seksikäs hi tech ja
laadukas materia, joka meitä ympäröi
Suomessahan on jotain ihan muuta.
Vai onko? Ei.
Toisaalta, missä on materian ja hengen
rajapinta? Jos lapsesi syntyy kuolleena,
koska materia (autot, sairaalan
mittauslaitteet) ovat paskoja, niin
aiheutuuhan siitä henkistä pahoinvointia.
Ja onhan ruokakin materiaa.
ME olemme materiaa!

Kaiken tämän kaaoksen keskellä

lapset tekevät animaatioelokuvaa siitä,
miten muovipussit täyttävät maapallon.
Senegalissa on tapana kaivaa roskat maahan
(Silloin kun niitä ei vain heitetä kadulle
mätänemään). Paikoittain maaperä on jo
niin täynnä muovia, että on arveltu sen
olevan yksi syy jatkuviin tulviin.

Tänään on ollut nälkäpäivä.
Ensinnäkin täällä vietetään Ramadania -
ja toiseksi ei täällä muutenkaan ole
helppoa hankkia ruokaa. Kukaan ei
viljele mitään. Ruokakaupat ovat
pieniä pimeitä budjuja, joissa kaltereiden
takana pidetään vesipulloja, limsaa
(arvatkaa merkki), nescaféta,
pyykinpesujauhetta kerta-annoksina,
ehkä perunaa, ehkä sipuleita, aamuisin
vaaleaa patonkileipää, ehkä pieniä
voipaketteja ja jotain säilykepurkkejä
sekä aasiasta importoitua riisiä, ehkä.

Olimme koko päivän kultturikeskuksessa
keskellä tulva-aluetta. Olin syönyt
pienen palan patonkia aamulla yhdeksältä.
Kolmelta päätäni alkoi huimata.
Olin kuvannut koko päivän... ja siis
kuumahan täällä on. Keskuksen joku
jäbä komennettiin ulos etsimään
ruokaa minulle. Hän oli poissa puolitoista
tuntia. Kun vihdoin sain patonkipalani,
joka oli täytetty sipulilla, perunalla
ja jollain epämääräisellä lihalla, päätin
syödä sen äkkiä miettimättä yhtään sen
tuotantoprosessia ja mahdollista konexsjöniä
siihen kärpästen peittämään lihakasaan,
jonka aikaisemmin olin nähnyt myytävän
kadun varressa.

Nyt istun talomme valtavalla terassilla.
Me valkoiset asustamme isossa talossa
meren rannassa. Aamulla voin mennä taas
aaltoihin kellumaan ennen töitä. Minä nautin
paljon tästä kaikesta, ja olen aika hämmentynyt.
Kenen syy on, että minä olen rikas
ja he köyhiä? Onko tärkeää löytää
syylliset? Vai onko tärkeämpää mennä
heidän tilanteeseensa, ja sieltä käsin
tehdä jotain kaunista ja luovaa kuten A
tekee? Uskon niin. Ja jos tekee niin,
onko silloin oikeutettua matkustaa
rämäbussilla slummista rantaan joka
päivä, asua siellä isossa talossa,
nauttia aaltojen äänistä, kalastajien
tarjoamasta spektaakkelista, Nescafésta
ja hyvästä kirjasta valtavalla terrassilla
- silloin kun EI tee leffoja slummin
lasten kanssa. On.
Mulla on silti pää pyörällä.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Kuvia MAA-Tilasta




tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Vadelmatiloja Maa-tilassa

Vadelma-yhdistyksen kollektiivinen näyttely Vadelmatiloja pystytetään pikavaroituksella Albertinkadun Maa-tila -galleriaan 13.-19.10.2006.

Avajaiset perjantaina 13.10. klo 19
musiikkivieraana: Pikku Kukka

Esillä tulee olemaan mm. Vadelman yhteismaalausseinät tämän vuoden Kallio kukkii ja Faces -tapahtumista, Vadelma-tv:n koelähetys, video- ja kuvadokumentaatiota, sekä näyttelyn aikana kasvava ääni-installaatio, josta muodostuu Vadelman webradion alkulähetys. Vadelmalaisten ohella myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua musiikin ja taiteen luomiseen.


Näyttelyn kuluessa Maa-tilassa järjestetään tapahtumaa:

la 14.10. klo 14
kirjoituspiiri kokoontuu (radiokuunnelman suunnittelua)

la 14.10 klo 17
audiovisuaaliset elektronis-akustiset jamit (nauhoitetaan)

su 15.10 klo 15
avoin keskustelutilaisuus "vadelman kanavat ja kollektiivinen taiteen tekeminen" (nauhoitetaan)

su 15.10. klo 18
leffakerho kokoontuu

ma-to 16.10.-19.10.
äänityksiä vadelman webradioon, yhteispiirustusta ym.


Tervetuloa!