torstaina, helmikuuta 22, 2007

Unohdetaan Orion

Nilsiänkadun Orionin-talossa on tehty päätös ettei ko. taloon enää saa tehdä uusia soittotiloja. Orionin ongelma treenikämppien kanssa on syntynyt siitä, että kiinteistössä on vuokralaisina useita firmoja (it-alan toimistoja, arkkitehtitoimistoja yms.) jotka eivät diggaa siitä, että rummut ja bassot jyräilevät seinien ja lattioiden läpi. Ongelma on vielä isompi kesäisin, kun ikkunoita pidetään tuuletuksen takia auki, jolloin soittoäänet kantautuvat sisäpihalta kaikkialle.

Alunperin Orion on ollut myötämielisempi elävää kulttuuritoimintaa kohtaa, mutta viimeaikoina suhtautuminen on muuttunut. Esimerkiksi äskettäin jokin taiteilijayhdistys oli pitänyt 60m2:n tiloissaan n.100 hengen kutsut, jolloinka porukkaa oli levinnyt ympäri taloa.
Kysymys on siis Orionilta ihan ymmärrettävästä linjauksesta; talon omistaja haluaa vakaata meininkiä ja siksi ottaa uusiksi vuokralaisikseen mieluummin kunnollisia firmoja kuin uusia taiteilijaporukoita ja lisää epämääräistä rock-väkeä. Onhan se vähän kiusallista, jos "kunnon vuokralaiset" saattavat töihin tullessaan löytää talon käytäviltä pulloja, oksennusta, nukkuvia ihmisiä. Vaikkei Vadelma tietenkään vastaavia ongelmia aiheuttaisi, edustaa porukkamme Orionin kannalta väärääihmisryhmää, valitettavasti.

No, anyways tällä hetkellä Vadelmalla on taas ja edelleen tilahaku päällä, paria mahdollista tilaa Sörkan kulmilta parhaillaan tsekkaillaan.
Mikäli tiedät jostain potentiaalisesta tilasta Helsingin keskustan alueella (n.300-500m2), ilmoittelehan Vadelman sähköpostiosoitteeseen info (at) vadelma.org

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu